Kymmenen vuotta yhteistyötä SERCO ja Nor-Maali

SERCO

Nor-Maalin ja SERCO-tuotemerkkisiä kiinteistönhoidon työlaitteita valmistavan JPT Jaskarin yhteistyö on kestänyt jo kymmenen vuotta. JPT Jaskarin toimitusjohtaja Juha-Pekka Jaskari kertoo SERCO-työlaitteista sekä Nor-Maalin osuudesta heidän valmistusprosessissaan.

Yhteistyö Nor-Maalin kanssa alkoi jo vuonna 2011, kun aloitimme kaupanteon Nor-Maalin Vesa Kolehmaisen kanssa. Tuolloin meillä JPT Jaskarilla oli jo valmistuksessa SERCO-merkkisiä työlaitteita. Edelleen tänä päivänäkin vuonna 2021 valmistamme SERCO -tuotteita ja teemme tiivistä yhteistyötä Nor-Maalin kanssa.

SERCO-tuotteet

Me JPT Jaskarilla suunnittelemme ja valmistamme SERCO -tuotemerkin alla erilaisia innovatiivisia kulkuväylien ympärivuotiseen huoltoon ja kunnossapitoon tarkoitettuja työlaitteita. Päätuotteitamme ovat ammattikäyttöön tarkoitetut työlaitteet auraukseen, hiekoittamiseen, lanaukseen, pesemiseen ja harjaukseen. Tunnetuimpia tuotteitamme ovat mm. Top-tuoteperheen Zoom-aurat sekä Vilho-tuoteperheen lautassirottimet, joita kutsutaan myös heittäviksi hiekoittimiksi.

Meidän kauttamme asiakas saa koko ketjun aina tuotekehityksestä valmistukseen, myyntiin sekä varaosa- ja huoltopalveluun asti. Koska välikäsiä ei ketjussa ole, voimme varmistaa erittäin laadukkaan ja joustavan palvelun asiakkaalle jokaisessa ketjun vaiheessa. Toteutamme mm. myyntipalvelun aikana saamiamme tuotekehitystoiveita, osaamme auttaa asiakasta teknisissä vikaongelmissa ja meidän varaosahyllystä löytyy juuri oikea tuote jokaisen SERCO-asiakkaan laitteeseen.

Nor-Maali toimittaa maalit nopeasti

Kaikki SERCO-tuotteet maalataan omassa märkämaalaamossamme, jonne Nor-Maali toimittaa kaikki SERCO-tuotteissa käytetyt maalit. Meille on tärkeää, että asiakas saa valmiin tuotteen juuri silloin kun sitä kiireisenä sesonkina tarvitaan. Joskus tämä tarkoittaa meillä hyvinkin nopeaa valmistusprosessia, jos varastomme on päässyt loppumaan juuri kyseisen kokoluokan kohdalta. Tämä vaatii ajoittain myös maalintoimittajaltamme nopeaa toimintakykyä, johon Nor-Maali on onneksi hyvin pystynyt vastaamaan. Tänään tilaamamme maalit ovat jo huomisaamuna maalarimme ruiskussa ja maalaus voi alkaa. Toimitus on todella nopea.

Innovatiivisuus ja vihreät arvot

Ei sovi myöskään unohtaa innovatiivisuutta ja vihreitä arvoja. Näitä tämän päivän trendejä. Ne ovat meillekin tärkeitä, koska niiden myötä voimme tarjota asiakkaillemme jatkuvasti kehittyviä, ajan hermolla pysyviä tuotteita. Jokaisella osalla, josta SERCO-tuotteet koostetaan, on merkitystä. Niin myös maalilla.

Käytämme SERCO-tuotteissa Nor-Maalin Normadur 65 HS -maalia. Joustavana yksikertapolyuretaanimaalina siinä yhdistyvät pohja- ja pintamaalin ominaisuudet. Maalia riittää yksi kerros, mistä sekä meidän maalarimme, että kustannuslaskentamme on kiittänyt. Säästyy aikaa ja maalaus tehostuu. Myös laatu on hyvä, sillä yhdelläkin vedolla maalipinnan ulkonäkö on oikein hyvä kiinteistönhoitoon tuleville laitteille. Maali on ruosteenestopigmentoitu, jolloin se pidentää SERCO-tuotteiden elinikää.

Mitä tulee vihreisiin arvoihin, niin odotamme kovasti Nor-Maalin uutta suomalaista innovaatiotuotetta; vesiohenteista Normadur Aqua DTM polyuretaanimaalia. Tätä on tarkoitus testata SERCO-tuotteissa jo tänä vuonna. Tässä ympäristö- ja käyttäjäystävällisessä maalissa meitä houkuttaa mm. vesiohenteisten maalien pienemmät VOC-päästöt. Suurina määrinä nämä haihtuvat orgaaniset yhdisteet ovat haitallisia sekä terveydelle että ympäristölle. VOC-päästöt lisäävät alailmakehän otsonipitoisuutta ja otsoni taas lisää kasvihuoneilmiötä. Ympäristön kannalta tilanne on kuitenkin jo tälläkin hetkellä hyvä, sillä käyttämämme Normadur 65 HS on korkeakuiva-aineinen ja vähäliuotteinen. Joten sen voisi sanoa olevan moniin muihin liuotinohenteisiin verrattuna niin sanotusti se parempi vaihtoehto.

Suomalaisuus kunniaan

Me SERCOlla uskomme suomalaiseen tekemiseen ja haluamme tukea suomalaista työtä. SERCO-tuotteille on myönnetty avainlippumerkki osoituksena Suomessa tehdyistä suomalaisista tuotteista. Myös käyttämiemme materiaalien ja komponenttien suomalaisuudella on merkitystä. Käyttämämme Nor-Maalin maalit ovat Suomessa kehitettyjä ja valmistettuja. Tämä on meille yksi niistä monista syistä, miksi valitsemme edelleen Nor-Maalin maalitoimittajaksemme.

JPT Jaskarin toimitusjohtaja Juha-Pekka Jaskari kertoo Sercon tuotteista ja toiminnasta.

SERCO-tuotteet maalataan Nor-Maalin Normadur 65 HS yksikertapolyuretaanimaalilla.

Lisää referenssejä: