Nopeaa ja ammattitaitoista palvelua – Esittelyssä Nor-Maalin kotimaan myyntiosasto

20/6/2022

Nor-Maalissa kotimaan teollisuusmaalien myyntityötä tekee asiantunteva ja monipuolinen myyntitiimi. Osaamista löytyy niin käytännön maalaustyöstä kuin teknisestä maalitietoudestakin. Kun asiakkaalla on kysymyksiä, myyntitiimimme vastaa niihin nopeasti ja ammattitaitoisesti.

Nor-Maalin kotimaan teollisuusmaalien myyntiosastoa vetää myyntipäällikkö Vesa Kolehmainen ja myyntihenkilöitä hänellä on tiimissään kuusi. Kentällä tuttuja kasvoja ovat Terhi Heininen, Niko Kallio, Juhani Korajoki ja Marko Patrikainen. Nor-Maalin myyntipalvelussa Lahdessa työskentelevät Pasi Hippeläinen ja Ilia Stefanov.

”Asiakkaita palvellaan yhteistyössä tiimin jäsenten kesken”

Nor-Maalissa myyntialueet on jaettu osaston jäsenten kesken, mutta asiakaspalvelua tehdään silti joukkueena. Tiimin jokaisella jäsenellä on omat osaamisalueensa ja vahvuutensa, joita hyödynnetään aina tarvittaessa. ”Yhteistyö myyntitiimin sisällä on työssämme tärkeässä osassa. Ei ole oleellista, kenen asiakkaasta on kyse, vaan kaikki auttavat toisiaan”, Terhi Heininen kertoo. ”Osastomme on sopivan kokoinen, tiedonkulku ryhmässämme toimii hyvin ja saamme nopeasti apua toisiltamme”, Pasi Hippeläinen jatkaa. Myyntitiimin jäsenet viihtyvät työssään, koska homma toimii. ”Asiakkaan kysymyksiin pystytään reagoimaan nopeasti, koska haasteita ratkotaan ja parhaat ratkaisut etsitään yhdessä”, Niko Kallio sanoo.

Nopeaa ja ammattitaitoista palvelua - Nor-Maalin kotimaan myyntiosasto

Nopeaa ja ammattitaitoista palvelua – Nor-Maalin kotimaan myyntiosasto: Ylärivissä vasemmalta: Juhani Korajoki, Marko Patrikainen, Terhi Heininen ja Pasi Hippeläinen. Alarivissä vasemmalta: Ilia Stefanov, Vesa Kolehmainen ja Niko Kallio.

Miten maalimyynti ja asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet uranne aikana?

Myyntitiimi kokee, että asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet jonkin verran vuosien varrella, mutta laatu ja nopeus ovat edelleen tärkeimpiä. ”Pintamaalien kuivumisnopeus ja hyvä pakattavuus seuraavana päivänä ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia”, toteaa Juhani Korajoki.

”Asiakaskunta on tiedostavampaa kuin aikaisemmin ja maalituntemus on kasvanut 15 vuoden aikana, luultavasti helpottuneen tiedonsaannin takia”, miettii Marko Patrikainen. ”Maalien kuiva-ainetilavuuksiin ja VOC-pitoisuuksiin kiinnitetään enemmän huomiota nykyään”, Ilia Stefanov jatkaa. Kertamaalien kysyntä on kasvanut tasaisesti ja uusimpina ovat tulleet vesiohenteiset epoksi- ja polyuretaanikertamaalit. ”Olemme panostaneet vesiohenteisten maaliemme tuotekehitykseen valtavasti viimeisten vuosien aikana. Nykyään vesiohenteisilla tuotteilla päästään samoihin kalvonpaksuuksiin ja rasitusluokkiin kuin perinteisillä liuotinohenteisilla maaleilla”, Vesa Kolehmainen kertoo.

Monet Nor-Maalin asiakassuhteet ovat jatkuneet jo vuosikymmenten ajan. Myyntitiimi on tyytyväinen, että myös asiakkaat arvostavat pitkäjänteistä toimintaa ja valtaosa asiakkaista on sitoutunut pitkään yhteistyöhön. Se kuvastaa molemmin puolista luottamusta ja auttaa työn jatkamisessa myös tulevaisuudessa.

Nor-Maalin kotimaan teollisuusmaalien myyntiosaston jäsenet

Kotimaan myyntipäällikkönä toimii Vesa Kolehmainen, jolla on myyntikokemusta Nor-Maalista jo 24 vuoden ajalta. Myyntipäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2007 lähtien. Vesa vastaa sekä Pohjois-Suomen myyntialueesta, että kauppiasmyynnistä. Vesa organisoi myyntitiimiään ja tekee samalla myös itse myyntityötä.

Nopeaa ja ammattitaitoista palvelua - Nor-Maalin kotimaan myyntiosasto

Myyntipäällikkö Vesa Kolehmainen

Myynti-insinööri Terhi Heininen on työskennellyt Nor-Maalissa vuodesta 2014 lähtien, jolloin hän aloitti nykyisessä tehtävässään vastaten Lounais-Suomen myyntialueesta. Aikaisemmin Terhi työskenteli FSP:llä yksikönpäällikkönä. Terhi on alkuperäiseltä koulutukseltaan teollisuusmaalari ennen Pintakäsittely- ja materiaalitekniikan insinöörin koulutustaan. Aikaisemmat työtehtävät ovat auttaneet häntä tunnistamaan asiakkaiden tarpeet käytännönläheisesti. Terhi onkin useasti mukana asiakkaiden koemaalauksissa sekä pitämässä asiakkaille erilaisia teknisiä koulutuksia.

Terhi Heininen

Niko Kallio on Nor-Maalin uusin vahvistus kenttämyynnissä. Niko vastaa Keski-Suomen ja Savon alueiden myynnistä. Niko on työskennellyt Nor-Maalissa vuodesta 2005 lähtien, ensin kaksi vuotta tuotannossa ja vuodesta 2007 lähtien myynnissä. Kenttätyöskentelyn hän aloitti pari vuotta sitten. Tuotannossa työskentelyn myötä hän on oppinut tuntemaan maalinvalmistusprosessin ja tuotteiden toimitusketjun tuotannosta asiakkaalle saakka. Hän painottaakin myynnin ja lähettämön/sävyttämön välisen yhteistyön tärkeyttä hyvän asiakaspalvelun takaamiseksi.

Niko Kallio

Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueista vastaa Teknisen palvelun päällikkö Juhani Korajoki. Juhani on työskennellyt kotimaan myynnissä vuodesta 2002 lähtien ja Teknisen palvelun päällikkönä noin kaksi vuotta. Juhanin työtehtäviin kuuluvat mm. teknisten raporttien (esim. standardit) sekä työohjeiden laatiminen, tekninen puhelinneuvonta asiakkaille ja sisäinen tekninen neuvonta. Juhani on mukana eri maalityöryhmissä, kuten Väylän Silko terästyöryhmässä, Teräsrakenneyhdistyksen palo-osaston arviointilautakunnassa sekä Kemestassa ja uusimpana PSK:n standardityöryhmässä.

Nopeaa ja ammattitaitoista palvelua - Nor-Maalin kotimaan myyntiosasto

Juhani Korajoki

Marko Patrikainen on toiminut Nor-Maalin kotimaan myyntitiimissä vuodesta 2007 lähtien. Jo ennen Nor-Maalia hän työskenteli teollisuusmaalien parissa. Myös Markolla on siis pitkä ura teollisuusmaalien parissa ja tietotaito on laaja. Markon myyntialue on melko suuri ja se kattaa Pohjanmaan, Tampereen, Hämeen, Uudenmaan sekä Lappeenrannan ja Savonlinnan alueet. Marko muistuttaa asiakkaita, että Nor-Maalin nettisivuilta löytyy paljon tietoa tuotteista ja maalaussysteemeistä. Jos joissain tilanteissa häneen ei saa heti yhteyttä puhelimitse, kannattaa hyödyntää nettisivuja tiedon etsintään.

Marko Patrikainen

Pasi Hippeläinen on työskennellyt reilun vuoden verran kotimaan myyntiosaston assistenttina. Nor-Maalissa Pasi aloitti työt kuitenkin jo vuonna 2008. Ennen myyntiä Pasi työskenteli lähettämössä, joten tuotteet ovat olleet tuttuja jo ennen nykyistä työtehtävää. Pasi työskentelee Nor-Maalin myyntipalvelussa Lahdessa, jossa hänen työtehtäviinsä kuuluvat mm. kotimaan myynnin laskutus, puhelinpalvelu ja tilausten vastaanottaminen.

Pasi Hippeläinen

Ilia Stefanov toimii kotimaan myynnissä erilaisten tiedusteluiden sekä tilausten vastaanoton parissa. Myös Ilialla on pitkä kokemus teollisuusmaaleista, sillä hän on aloittanut työskentelyn Nor-Maalissa vuonna 2007. Ilia työskentelee myyntipalvelussa Lahdessa ja saa mm. paljon teknisiä kysymyksiä vastattavakseen. Kysymykset käsittelevät mm. esikäsittelyjä, korroosioluokkia, kemikaalikestävyyksiä, erilaisia spesifikaatioita esimerkiksi Silko- tai Norsok-järjestelmiin liittyen. Ilia neuvoo asiakkaita lukemaan tuoteselosteen hyvin ja toimimaan ohjeiden mukaan ennen maalausta, sen aikana ja jälkeen. Näin saavutetaan onnistunut lopputulos.

Ilia Stefanov

Teollisuusmaalien asiantuntijat palveluksessasi, ota yhteyttä Nor-Maalin kotimaan myyntiosastoon!

 

 

 

Nor-Maalin Colour Service – Näyttäviä sävyjä teollisuuden tarpeisiin

28/11/2024 Nor-Maali tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä väriratkaisuja, jotka vastaavat erilaisiin maalauskohteiden tarpeisiin. Colour Service luo laajan valikoiman sävyjä, jotka ulottuvat RAL- ja NCS S -vakioväreistä tuhansiin muihin vaihtoehtoihin.

Nor-Maalin Normafine 40 HS – Luotettava valinta kylmeneviin olosuhteisiin

30/10/2024 Syksyn viilenevien säiden ja talven lähestyessä on hyvä muistuttaa mieliin, mitkä maalit soveltuvat parhaiten teollisuusmaalaukseen kylmissä olosuhteissa. Kylmässä maalaaminen tuo mukanaan haasteita ja usein myös lisää kustannuksia, mutta oikealla tuotevalinnalla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä ilman, että laadusta joudutaan tinkimään. Maalin kuivumislämpötila ja maalaussysteemin kerroslukumäärä vaikuttavat suoraan prosessin kustannustehokkuuteen. Tässä yhteydessä Nor-Maalin Normafine 40 HS on erinomainen vaihtoehto – korkeakuiva-ainepitoinen polyuretaanimaali, joka kuivuu myös alhaisissa lämpötiloissa ja toimii kertamaalina.

Tehokkaampaa teollisuusmaalausta Nor-Maalin puolikiiltävillä Normathane 50 FD ja Norecryl 50 -maaleilla

27/9/2024 Esittelyssä kaksi Nor-Maalin tuotevalikoimaan kuuluvaa laadukasta ratkaisua, jotka parantavat maalausprosessisi suorituskykyä ja tarjoavat pitkäkestoista suojaa maalauskohteille: Normathane 50 FD ja Norecryl 50. Nämä puolikiiltävät maalit soveltuvat monenlaisiin käyttökohteisiin – teräsrakenteille sekä tuotemaalaukseen, sisä- ja ulkotiloihin. Kummallakin maalilla on omat erikoisominaisuutensa.

Työntekijäesittelyssä Oü Nor-Maalin Aleksandr Radtsenko

16/9/2024 Aleksandr Radtsenko työskentelee Oü Nor-Maalissa myyntipäällikkönä alueenaan Itä-Viro sekä osa Tallinnan alueesta. Osana Oü Nor-Maalin myyntitiimiä hän tarjoaa asiakkaillemme asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua.

Nor-Maalin toimittamat korroosionestomaalit suojaavat Mein Schiff 7 loistoristeilijän teräsosia

10/7/2024 Meyer Turun rakentama loistoristeilijä Mein Schiff 7 valmistui kesäkuun alussa. Aluksen teräspinnat suojattiin Nor-Maali Oy:n toimittamilla Jotunin korkealaatuisilla korroosionestomaaleilla, joista käytössä olivat mm. Jotamastic 90, Jotacote Universal N10 sekä Hardtop AX.